Päijät-Hämeen Paintball ry on toiminut vuoden 2009 alusta lähtien , tavoitteena edistää
paintballin eli värikuulapelin eli PEINTIN harrastamista eri muodoissa Päijät-Hämeen alueella.

Yhdistyksestä
PHPB ry on perustettu vuodesta 2005 toimineen SWAT paintballkerhon viralliseksi
tukiyhdistykseksi. SWAT paintballkerho toimii PHPB ry:n edustusjoukkueena Suomen Paintball
Liiton järjestämissä kilpapaintballin sarjoissa.

SWAT
Joukkue on ollut mukana SPBL:n 2-divisioonassa vuodesta 2007. Tämän lisäksi joukkue pyrkii
osallistumaan muihin Suomessa järjestettäviin yksittäisiin kilpapaintball turnauksiin. Joukkue on
ollut mukana voimakkaasti myös harrastetason eli metsäpelien järjestämisessä Päijät-Hämeen
alueella sekä osallistunut jäsenistöllään Etelä-Suomen alueella järjestettäviin avoimiin
metsäpeleihin. Kaudesta 2009 joukkueen pääyhteistyökumppanina on toiminut Paintball Sissos Oy.

Vuonna 2011 PHPB ry tulee osallistumaan Suomen Paintball Liiton 2. divisioonaan joukkueella SWAT.

Joukkueitamme tukemassa ovat
Paintball.fi sekä Siivouspalvelu Oksman.

Ota yhteyttä
Jos sinua kiinnostaa paintball harrastuksen aloittaminen Päijät-Hämeen alueella tai päästä
tutustumaan lajiin, ota rohkeasti yhteyttä meihin sähköpostimme ( paijatpb@gmail.com ) kautta.
Myös ohjatut tapahtumat omalle peliporukalle onnistuvat yhdistyksemme kentillä
vuokrakalustomme avulla.

Lisätietoa lajista
Kaiken tarvittavan infon lajista löydät Suomen parhaimmalta peinttisivustolta osoitteesta
Paintball.fi